Puolipidäte

Tapoja tehdä puolipidäte on varmaan yhtä monia, kuin on ratsukoitakin. Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa, vaan on olemassa "yksi" oikea lopputulos. Ai mikä se on?


Puolipidätteiden tarkoitus

Puolipidätteitä on "turha" tehdä ellei tiedä miksi niitä tekee. Puolipidätteen tarkoitus on tasapainottaa hevonen, saada se kuulolle ja valmistella sitä seuraavaan liikkeeseen. Puolipidäte ei ole hidastava, vaan kokoava tapahtuma, jossa hevonen hetkellisesti taivuttaa takajalkojensa niveliä, etenkin kintereitä, enemmän. Näin ollen se siirtää painoaan taakse ja kantaa takaosallaan paremmin. Tästä pitäisi seurata etuosan keveyden lisääntyminen ja hevosen vireys/valmiustilan nouseminen. Puolipidätteellä ratsastaja voi tarkastaa hevosen tahtia, korjata hevosen tasapainoa seuraavaa liikettä varten, tai tasapainottaa hevosen liikkeen jälkeen. Puolipidätteillä hevonen valmistellaan Suorittamaan. Ilman "jatkuvia" (= toistuvia) puolipidätteitä hevosen kokoamisaste saattaa heikentyä nopeastikin.


Puolipidätteiden suorittaminen

Puolipidäte tulisi suorittaa askelten välissä, ts. juuri kun yksi askel loppuu, ennen kuin seuraava alkaa. Tällöin vaikutus kohdistuu juuri alkavaan askeleeseen. Joka tapauksessa puolipidäte tulisi suorittaa vähintään askeleen sisällä, ts. yhden askeleen aikana. Puolipidätteitä voi toistaa useita peräkkäin peräkkäisinä askeleina, mutta kyseessä ei ole puolipidäte jos apukombinaatiot ovat useita askeleita päällä. Tällöin kyse on yleensä vain hevosen häiritsemisestä puristamalla.

Koska puolipidäte on enemminkin kokoava kuin pidättävä liike, on tärkeää että sitä ei suoriteta pelkällä ohjalla. "Yleisohje" on istunta + pohje + ohja kombinaatio, jossa istunta tasapainottaa hevosta, pohje lähettää energiaa eteenpäin ja ohja kerää sen talteen, vieden sen selän yli takaosalle, joka siis voimistaa työskentelyään. Riippuen ratsastajan tasosta, hevosen koulutustasosta ja etenkin ratsukon keskeisestä harmoniasta, voidaan puolipidäte suorittaa skaalalla "ratsastajan vatsalihasten jännitys - - - voimakas pohje, keskivartalon jännitys ja ohjasapu (nyrkin sulkeminen, käsien hetkellinen kohottaminen)". Apujen kombinointi ja voimakkuus riippuvat siis ratsukon tasosta.

Yleisin tapa, jolla ratsastuskouluissa opetetaan puolipidäte, taitaa olla nimenomaan pelkkä ohja + pohje. Ja nimenomaan näin päin, eikä pohje + ohja, joka teknisesti olisi oikeampi tapa. Sillä tarkoitushan on ensin lähettää energiaa eteenpäin ja sitten kääntää se takaosan voimaksi. Jos jo valmiiksi hiipunutta liikettä ensin otetaan kiinni, tasapaino horjunee entisestään, eikä eteenajo enää saavuta mainittavaa hyötyä lähtötasoon nähden. Mielestäni puolipidätteen suorittamisessa tulee painottaa nimenomaan ratsastajan keskivartalon lihaksiston käyttöä, keskivartalon hetkellistä jännittämistä. Koska tarkoitus on tasapainottaa hevonen ratsastajan alla, on järkevää että ratsastaja tasapainottaa itseään hevosen selässä ja pyytää siten hevosta tekemään samoin. Tällöin onkin tärkeää, että ratsastaja hallitsee vartalonsa oikein.

 

Ratsastajan istunta

Sanomattakin lie selvää, että ennen kuin ratsastaja kykenee suorittamaan puolipidätteen, tulee hänellä olla selvä mielikuva ja tunne siitä, kuinka hevosen selässä tulee istua perusistunnassa ja kuinka hevosen liikkeitä tulee mukailla, jotta perusistunta säilyisi. "Täydellistä" tai edes erinomaista istuntaa ei toki edellytetä, vaan lähinnä ratsastajan tulee kyetä huomaamaan itse, milloinka hänen istuntansa ei ole kunnossa. Ratsastajalla tulee siis olla tietoisuus omasta istunnastaan.

Ratsastajan tulee istua hevosen liikkeen päällä, eli ratsastaja ei saa tippua liikkeen jälkeen (yl. horjahtaa taakse) eli ratsastajan painopiste ei saa olla hevosen painopisteen takana. Ratsastaja ei myöskään saa siirtyä liikkeen eteen (yl. nojata eteen) estääkseen itseään tippumasta liikkeen taakse, eli painopiste ei saa olla hevosen painopisteen edessä. Ratsastajan painopisteen tulee säilyä hevosen painopisteen päällä puolipidätettä ennen, suorittaessa ja sen jälkeen, jotta tavoite, eli hevosen tasapainottaminen, saavutetaan.

Että ratsastaja pysyisi kokoajan liikkeen päällä, tulee ratsastajan tasapainottaa itsensä keskivartalon syvillä tukilihaksilla (syvät selkälihakset, syvät vatsalihakset ja lantionpohjan lihakset). Näiden lihasten käyttöä kuvaa hyvin esimerkiksi mielikuvaharjoitteet "virtsan pidättäminen" ja "tippuvien kalsareiden kohottaminen". Pääasiassa napaa vedetään hieman selkää kohti varoen tarkoin, ettei selkä mene notkolle tai köyryyn. Samalla on hyvä kuvitella hieman kasvavansa pituutta, sillä tämä auttaa nimenomaan selän suoran linjan säilyttämiseen. Hyvin koulutetuilla (ja/tai) herkillä hevosilla tämä usein riittää puolipidätteeksi.

Ratsastajan tulee lisäksi pitää huoli jalan paikasta, ettei jalka työnny liikaa eteen, tai ettei ratsastaja vie pohjetta taakse samalla kun käyttää keskivartalon lihaksiaan. Pääasiassa tulee pitää mielessä mielikuva siitä, että paino valuu alas jalassa, mutta ei niin, että ratsastaja työntää itseään jalustimia vasten nostaen tällöin takamustaan irti satulasta. Myös pään paikka tulee ottaa huomioon, sillä liian usein näkee ratsastajan puutteellisen keskivartalon lihaksiston työskentelyn takia vievän leukaansa eteen. Ratsastajan tulee myös varoa, että hän ei vatsalihaksiaan käyttäessään jännitä olkapäitä ja näin vedä tahattomasti käsiään taaksepäin.

 

Pohjeavut

Hevoselle, joka ei pelkkään istuntaan reagoi tai reagoi siihen pelkästään hidastavasti, suositellaan seuraavaksi lisättäväksi mukaan pohjeapu. Pohjeavun tarkoituksena on siis kasvattaa hevosen vireystilaa, tuoda energiaa liikkeeseen, joka tarvittaessa kerätään ja kierrätetään ohjilla takajalkoihin. Riippuen hevosen koulutusasteesta ja etenkin koulutustavasta, voi olla suotavaa käyttää pohjetta eri tavalla eri hevosille.

Suosittelen itse alapohkeen nopeaa ja terävää käyttöä. Pohje ei saa missään nimessä jäädä puristamaan eikä se saa olla yhtäjaksoinen tai pidempikestoinen. Tällöin yleensä yksi napakka pohjeapu on kaikkein tehokkain. Pohjeapu voi tällöin olla "ylöspäin pyörähtävä", kuin jalassa olisi rissakannus, joka pyöräytettäisiin hevosen kylkeä pitkin ylös. Tärkeää tällöin on huomioida, että jalka palautuu nopeasti paikoilleen alas rennoksi. Liikkeen pitää olla niin pieni ja nopea, että sitä ei juuri ulospäin näe. Tällainen nostattava pohjeapu toimii hevoselle merkkinä vatsalihaksien käyttämiseksi.

Jos hevonen on hidas pohkeelle voidaan käyttää "nap-nap" pohjeapua, jolloin ratsastaja antaa kaksi nopeaa perättäistä terävää apua. Taas pohkeen välitön rentouttaminen paikalleen heti hevosen reagoitua. Liike ei saa muistuttaa potkimista, vaan tarkoitus on tehdä kaksi pientä ja perättäistä napautusta. Puristavan liikkeen välttämiseksi tämä on hyvä, sillä ratsastaja ei kerkeä jäädä puristamaan, ja yleensä hevonen reagoi jo ensimmäiseen napautukseen vähän, saa palkkion (= apu lopetetaan) välittömästi, ja heti perään ratsastaja loogisesti pyytää hevoselta lisää reaktiota. Tällöin hitaan / liian vähän reagoivan hevosen reaktio kasvaa portaittaisesti, ennen kuin edellinen reaktio kerkeää sammua. Myöhemmin hevosen reaktioherkkyyden kasvaessa siirrytään käyttämään yhtä nopeaa ja terävää pohjeapua.

 

Ohjasavut

Perusolettamuksena on, että ratsastaja säilyttää tuntuman hevosen suuhun puolipidätteen aikana, ja hevosen itse sitä pyytäessä tukee sitä ohjalla lisää (etenkin matalamman koulutustason hevoset) edestä jotta hevonen pystyy taivuttamaan takastensa niveliä paremmin. Jos hevonen reagoi pohkeeseen liiallisesti tai hevosen koulutustaso ei ole tarpeeksi korkea tai hevonen ei ymmärrä ko'ota itseään lisää (yleensä johtuen ratsastajan puutteellisesta istunnasta), on ratsastajan tarpeellista käyttää hieman ohjasapua viemään ylimääräinen energia takajaloille. Tällöin ratsastajan tulee ensisijaisesti huolehtia siitä, että hänen keskivartalon lihaksensa toimivat, olkapäät ovat rennot, ja tämän jälkeen nyrkki hieman sulkeutuu lisää. Jos ohjat ovat oikein tuntumalla, ja hevonen on peräänannossa (ei tarvitse olla kuolaimella) eikä vastusta kättä, tämä riittää. Ratsastajan tulisi välttää käden taakse viemistä, ja mieluummin kohottaa hieman kättä (taaskaan ei niin paljoa, että se selkeästi näkyy ulospäin) sillä hevosenkin halutaan kohoavan edestä. Jos ratsastaja kohottaa kättään liikaa hevonen joutuu kuolaimen alle, ja tällöin se ei voi suorittaa pyydettyä liikettä. Käden taaksepäin vieminen yleensä johtaa hevosen vastusteluun, joten parempi on opettaa hevonen reagoimaan puolipidätteissä paremmin ratsastajan keskivartalon tasapainottamiseen, kuin lisätä käsivoimia.

 

Tunne hevonen

Tärkeintä puolipidätteiden tekemisessä, kuten kaikessa ratsastamisessa, ei ole tekninen suorittaminen, vaan TUNTU. Feel. Tunne hevonen. Tunne kuinka se reagoi, tai vielä parempi, kuinka se tulee reagoimaan. Ja ole nopeampi, ja korjaa tarvittaessa apujesi keskinäisiä voimasuhteita. Ratsastajalla täytyy olla selkäytimessä tunne siitä, miltä oikeasti läpi mennyt puolipidäte tuntuu suoritettuna. Ja suorituksen tunteen jälkeen tieto siitä, missä meni pieleen. Kun tämä rutinoituu, ratsastaja oppii saamansa tunne-datan avulla hienosäätämään itseään lennossa, jolloin ratsastus on todella vuorovaikutusta! Valitettavasti Roomaa ei rakennettu päivässä, eikä ratsastaja opi tuntemaan, eikä edes teknisesti suorittamaan puolipidätettä muuta kuin harjoittelemalla. Ideaali tilanne olisi hyvin koulutettu, mutta ei superherkkä hevonen, jolla ratsastaja samalla, kun opettelee istuntaansa (siis siellä liinan päässä), opettelee myös siirtymiset ja sitä kautta puolipidätteiden tekemiset.

 

Puolipidätteen hienosäätäminen hevosen kanssa

Jos ratsastaja haluaa hienosäätää puolipidätteen läpimenemistä hevosella, suosittelen tekemään sen vain, jos ratsastaa ko. hevosta usein, ja niin että tämä hevonen ei ole liian usean (ainakaan erityylisen) ihmisen käytössä. Muutoin on parempi jättää tällaisten opettamisten tekeminen ratsuttajien tai hevosen omistajan kontolle.

Ratsastaja voi puolipidätteitä tehdessä aluksi koittaa saada hevosen reagoimaan mieluummin liikaa eteen, että hevonen ymmärtää lisätä energiaansa. Tämä voidaan suorittaa niin suurilla avuilla, että hevonen jopa siirtyy seuraavaan askellajiin (hevosta ei tällöin saa rankaista tästä, vaan mieluusti pitää palkata). Kun hevonen ymmärtää reagoida pohkeesta kevyesti eteen, voidaan muutamilla alaspäin siirtymillä (ravi-käynti, käynti-seis) varmistaa pidätteiden läpi meneminen. Tämän jälkeen on tarkoitus yhdistää edelliset niin, että ensin pyydetään eteen varoen, niin että hevonen korkeintaan hieman lisää tempoaan, ja tämän jälkeen pyydetään hevosta kuuntelemaan, hidastamaan tahtinsa takaisin alkuperäiseen. Lopulta nämä vaiheet ovat niin päällekkäiset, että tulos on vain hevosen tasapainottuminen.

Raaka-siirtymisillä, ts. niillä joita ei valmistella puolipidättein, saadaan hevonen ensin hyvin kuulolle. Näissä raaka-siirtymisissä vaihtuu askellaji, ylös tai alaspäin. Kun nämä avut menevät läpi, voidaan tehdä näitä siirtymiä askellajien välillä valmistellen ne ensin puolipidättein. Kun hevonen alkaa kuuntelemaan paremmin, voidaan tehdä siirtymiä askellajin sisällä, eli askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä, harjoitusravin ja keskiravin välillä esimerkkinä, tai kouluttamattomammalla hevosella ihan vain perinteisiä temponvaihteluita. Kun hevonen suoriutuu näistä hyvällä tasapainolla, päästään tekemällä puolipidätteitä kehittämään askellajia, ilman että tempo, tahti tai askelpituus mainittavasti muuttuu. Kun hevosen kokoamisastetta aletaan nostamaan, tapahtuu tämäkin puolipidättein.