Määritelmiäni yleisesti käytetyille termeille

Etupainotteisuus: Etupainotteinen hevonen kantaa suuren osan painostaan etuosallaan. Sen takaosa ei ole sen alla, vaan liikkeessä suurimmaksi osaksi ristiselästä maahan vedettävän luotisuoran takana, takajalat eivät astu hevosen painopisteen alle. Näin ollen se ei pystykään edes varaamaan painoaan takaosalleen, koska takaosa ei ole sen alla. Etupainoisen hevosen säkä on uponnut sen etulapojen väliin alas (puhutaan että hevonen on lavoillaan), ja paino lepää näin ollen etujaloilla suurimman ajan liikettä / paikallaan.

Peräänanto: Peräänanto on tila, jossa hevonen on rento, kuuliainen ja vastaanottavainen kaikille avuille, sekä kantaa itsensä tasapainossa. Tästä johtuen yleensä peräänannossa hevonen myötää niskastaan (hevosen koulutustason ja lihaksiston niin salliessa), eli sen turpa lähenee luotiviivaa, ollen hieman sen etupuolella, vaikka hevonen olisikin pitkässä, matalassa muodossa ts. niska ei ole korkeimpana kohtana. Peräänannossa oleva hevonen kantaa itseään, selkälihakset työskentelevät ja takaosa on alla, työskennellen voimakkaasti hevosta eteen ja jo hieman kantaen hevosen painoa. Hevonen voi olla peräänannossa kokoamatta itseään, mutta etupainoinen hevonen ei ole peräänannossa sillä se ei ole löytänyt tasapainoa.

Muoto: Muoto yleensäkin on vain sen hetkinen muoto jossa hevonen on. Muotoja on monia; pitkä ja matala muoto tai koottu muoto ja kaikkea siltä ja väliltä. Mutta monet jotka puhuvat hevosen olevan muodossa tarkoittavat sillä "ihannetilaa" (koottua hevosta), ihanne muotoa, tai peräänantoa. (Tällöin usein näkee että hevosen pää on vain sahattu alas ja kaula on vääristyneellä kaarella.)

Kuolaintuki: Hevonen on kuolaintuella kun se ei paina kädelle, mutta ei ole myöskään tyhjä edestä. Hevonen hyväksyy kuolaimen pehmeästi ja seuraa sitä eteen/taakse ja sivuttaissuunnassa. Hevonen siis asettuu kevyillä avuilla ja sen kaulan pituutta ja muotoa voi säädellä ohjaspituudella ja istunnalla hevosen koulutustason sallimissa rajoissa. Hevonen ei pure kumpaankaan ohjaan kiinni, vaan on kevyellä tuntumalla kantaen itse oman päänsä. Kuolainavut menevät herkästi läpi hevoselle.

Kuolaimella: Hevonen on kuolaimella kun sen kuonopii on luotiviivalla tai hieman luotiviivan edessä, ja hevonen on peräänannossa sekä kuolaintuella.

Kuolaimen yllä: Hevonen on kuolaintuella mutta sen kuonopii on selkeästi luotiviivan edessä.

Kuolaimen edessä: Hevonen ei ole kuolaintuella ja sen kuonopii on selkeästi luotiviivan edessä (hevonen siis vastustaa kuolainta).

Kuolaimen alla: Hevonen on kuolaintuella mutta sen kuonopii on luotiviivan takana.

Kuolaimen takana: Hevonen ei ole kuolaintuella ja sen kuonopii on luotiviivan takana (hevonen siis pakenee kuolainta).

Kokoaminen: Koottu hevonen on ylälinjastaan pyöreä, selkä ylhäällä ja selkälinja nousee takaa eteen kuin ylämäkeen sään ollessa korkeammalla kuin hevosen risti on (pl. selkeästi takakorkeat hevoset). Hevosen takaosa on alla ja työskentelee voimakkaasti niin, että takajalkojen kaikki nivelet joustavat ja taipuvat kannatellen painoa kun takajalat astuvat syvälle hevosen rungon alle, painopisteeseen. Etuosa on kevyt ja hevosen painosta suurin osa on takaosalla. Hevosen niska (niskahihnan kohta) on korkeimpana kohtana ja kuonopii hieman luotisuoran edessä. Kokoamisasteita on erilaisia, aina neliöidystä hevosesta kokoamisen huippuna pidettyyn piaffeen tai levadeen.

 

Yleisesti

Peräänanto, kokoaminen ovat asioita joiden edellytyksenä on riittävä lihaksisto, tasapaino ja kuuliaisuus sekä rentous. Peräänanto on tulos tasapainoisesta ratsastuksesta jolloin hevosella on hyvä olla. Rentous on ehdoton edellytys täydelliselle peräänannolle. Peräänanto ja hevosen itsensä kantaminen ovat käsi kädessä kulkevia asioita, jotka ovat kaiken lähtökohta. Hevonen voi olla kuitenkin eriasteisesti koottuna peräänannossa ja kuolaintuella ratsastettaessa. Hevosen voi antaa työskennellä selkeästi luotiviivan edessä (tai tarvittaessa takana [kuolaimen alla], kun tietää mitä tekee ja miksi), sekä hevosen muodon "pituus" ja "korkeus" voivat vaihdella jokaiseen tehtävään ja tarkoitusperään suhteutettuna. Kentällä ratsastettaessa on turha kokoajan vaatia hevosta menemään lyhyessä korkeassa muodossa, koottuna, vaan muotoa on hyvä vaihdella ja säädellä. Vapautta voi antaa säilyttäen peräänannon, eli rentouden ja myötäyksen sekä selän ja takaosan työskentelyn.