Etupainoinen hevonen

Teoriaa

Määritelmä:Etupainotteinen hevonen kantaa suuren osan painostaan etuosallaan. Sen takaosa ei ole sen alla, vaan liikkeessä suurimmaksi osaksi ristiselästä maahan vedettävän luotisuoran takana, takajalat eivät astu hevosen painopisteen alle. Näin ollen se ei pystykään edes varaamaan painoaan takaosalleen, koska takaosa ei ole sen alla. Etupainoisen hevosen säkä on uponnut sen etulapojen väliin alas (puhutaan että hevonen on lavoillaan), ja paino lepää näin ollen etujaloilla suurimman ajan liikettä / paikallaan.

Anatomista perustelua: Hevosen etujalathan eivät ole niveltyneet hevosen rintakehään mitenkään, vaan rintakehä on sidekudos- ja jännerenkaan sisässä, etulavat kiinnittyvät säkään laparuston välityksellä. (ks. hevosen anatomia) Hevosella ei ole etujaloissaan yhtään niveltä, joka voisi liikettä kannatellessaan joustaa painon alla, kuten takajaloissa on (polvi ja kinner). Tämän takia paino olisi syytä siirtää hevosen takaosalle, jotta etuosan luut ja jänteet eivät rasitu liikaa. Etupainoisen hevosen takajalat eivät kanna / jousta yhtään, vaan pelkästään työntävät hevosta eteenpäin etujalkojen päälle, jos sitäkään. Takajalkojen polvinivel ei taivu juuri ollenkaan, ja käynti on jäykän näköistä pelkän kintereen ja vuohisen joustaessa.

Takajalkojen tulisikin astua käynnissä ja ravissa vähintään etukavion jälkeen, laukassakin painopisteen alle. Tällöin takajalkojen nivelet voivat joustaa, takajalkojen iskunvaimennusjärjestelmä ottaa vastaan liike-energian ja kulmautuneet takajalat kannattaa osan hevosen etuosan painosta (levadessa kokonaan). Jokainen hetki, jonka hevonen treenatessa kulkee etupainoisena, on haittaava ja treenillisesti hukkaan heitetty. Etupainotteinen hevonen ei voi olla peräänannossa, ei tehdä kokoavia tai irrottaviakaan liikkeitä oikein.

Neliöity paino: Kun hevonen sitten siirtää painoaan taaemmas, kohti takaosaa, välissä on vaihe jossa hevonen seisoo "neliössään", eli paino on "tasan" etu- ja takaosan välillä. Hevosen säkä kohoaa ylemmäs (aivan konkreettisestikin), rintakehä nousee ylös, ryntäät nousevat/"painuvat" hevosen lapojen väliin edestä, etujalat ovat paikallaan ollessa pystysuorat, takajalat ovat paikallaan ollessa hieman rististä maahan vedettävän luotisuoran takana mutta liikkeessä astuvat kuitenkin painopisteen alle (etusen jälkiin käynnissä ja ravissa).

Kokoaminen: Kun hevonen siirtää tästä vielä enemmän painoa taaemma, kokoaa itseään, takajalat tulevat liikettä kannattelevassa vaiheessa yhä syvemmälle hevosen alle (ks. Müselerin kokoamisen periaate), niin että hevosen kavio on tällä rististä maahan vedettävällä luotisuoralla linjalla liikettä kannattelevassa askelvaiheessa. Tällöin hevosen etujalka on pystysuora tai aavistuksen pystysuoran linjan takana. Säkä kohoaa vielä ylemmäs ja etujalat kantavat ikään kuin vain oman painonsa, hieman enemmän. Hevosen selkä on ylämäkeen, niin että säkä on korkeammalla kuin risti. Piaffessa hevosen vuohinen on tällä rististä vedettävällä pystysuoralla linjalla, hevonen on kolmioituna. Levadessa takajalkojen kaviot ovat painopisteen alla, etuset ilmassa maasta, tällöinhän hevonen on takapainoisimmillaan.

Kokoavat liikkeet kuten avotaivutus ovat etupainoiselle hevoselle oikeaoppisesti mahdottomia ja se oppii vain väärän tavan tehdä liikkeen, oppii pakosta luistamaan harjoituksessa. Lisäksi liike on aluksi sille hankala suorittaa ollenkaan, kun taas koottu hevonen suorittaa avotaivutuksen helposti ilman ongelmia jos sen peruskoulutus on kunnossa.

Liikemekaniikkaa: Hevosen rististä (eli ristiselästä) maahan piirretty viiva jakaa hevosen jalkojen liikeradan: liikeradan korkeimman kohdan tulisi olla tämän pystysuoran linjan etupuolella, hevosen alla. Hyvässä ravissa hevosen tulisi nostaa ja koukistaa takajalan vuohista kohti vatsaansa, niin että liikeradan korkeimmassa kohdassa hevosen kavio on maassa olevan takajalan vuohisen korkeudella tai hieman yläpuolella (SRL:n määritelmässä passagelle ja piaffelle, ks. kouluratsastussäännöt). Etupainoisella hevosella jalka käy kauempana tämän pystysuoran linjan takana, kuin mitä hevonen siirtää sitä eteen. Mitä kootumpi hevonen on, sitä vähemmän jalka käy tämän linjan takana suhteessa mitä se käy tämän linjan edessä. Keski- ja lisätyt askellajit ovat asia erikseen; niissä hevosen tulee työntää takaosallaan itseään aktiivisesti eteenpäin, ja tällöin takajalka käy linjan takana, mutta vastaavasti liikkeen impulssi on samalla työntävä ja kantava, ja jalka astuu hyvin syvälle painopisteen alle, jopa hetkellisesti sen ohi eteen (hevosen liikkeen painopiste on siirtynyt edemmäs kuin sen fyysinen painopiste ratsastajan kanssa on).

Käytännössä

Etupainoisuuden korjaaminen on ensimmäinen asia mitä hevoselle tulee opettaa

Etupainotteisen hevosen paino tulee saada siirtymään taakse ensin, ennen kuin mitään muuta voidaan tehdä "oikein". Tämä on siis oikeastaan ensimmäinen asia joka nuorelle hevoselle tulee opettaa, sillä hevonen on luonnostaankin etupainotteinen ja tämä siirtyy pahempaan suuntaan kun ihmisen paino lisätään selkään.

Pyöröaidassa: Pyöröaita on oiva tapa opettaa hevosta siirtämään painoaan taakse. Hevoselle voi opettaa pyöröaidassa siirtymisien avulla painonsa tasaamista. Hevonen oppii siirtymiset helposti niin että se saa rauhassa tutkailla omaa lihaksistoaan ja opiskella jalkojensa käyttöä, kun siltä ei vaadita liikaa ja annetaan sen erehtyä. Pyöröaita opettaa myös hevosta suoraksi, suoruus on yksi edellytys sille että hevosen paino voi siirtyä takaosalle. Olen toisessa artikkelissani (kokoamisen edellytykset) sanonut että ensimmäinen asia joka hevoselle tulee opettaa on itsensä kantaminen. Itsensä kantaminen oikein on sama asia kuin painon kantaminen vähintään tasan etu- ja takaosan päällä.

Juoksuttaessa: Juoksuttaessa voidaan tehdä samat asiat kuin pyöröaidassa, vain paljon työläämmin, hitaammin ja on suurempi mahdollisuus pahentaa tilannetta esim. väärin käytetyillä sivuohjilla ja muilla virityksillä. Juoksuttaen siirtymisiä ja suunnan vaihtoa pitää pystyä tekemään yhtä paljon kuin pyöröaidassakin, että hevonen oppii kehonsa käytön. Juoksuttamiseen suosittelenkin siksi mieluummin kapsonia. Sivuohjat kannattaa laittaa ravityöskentelyyn vasta, kun hevonen osaa kantaa painonsa oikein, tällöin sivuohjilla voidaan opettaa hevosta venyttämään ja pidentämään muotoaan kuolaimen perässä. Juoksuttaminen yhdellä liinalla on tehottomampaa ja jossain määrin joillekin hevosille haitallisempaan kuin oikein tehty kahdella liinalla juoksuttaminen. Hevosesta voi helposti tulla vino yhdellä liinalla juoksuttaessa.

Istunta työvälineenä: Hevosen painoa saa siirrettyä taaemma pyytämällä siltä sitä hetkellisesti istunnalla. Istunnalla on helppo tehdä hevosesta etupainotteinen, riittää kun "työntää" hieman olkapäillä eteen ja alas. Näin hevonen tulkitsee että painopisteen pitää siirtyä sinne. Samalla tavalla omalla hyvällä ryhdillä, pystysuoralla "pitkällä" istunnalla, saa hevosta pyydettyä siirtämään painoaan taakse. Tämähän tietenkään ei tarkoita sitä mitä yleensä ryhdillä käsitetään eli alaselkää notkolle hartiat taakse, vaan istunnan on silti säilyttävä suorana, olkapäillä "ajatellaan" hieman taaksepäin (avataan rintakehä), lantiolla syvennetään hieman istuntaa (ikään kuin puolipidäte) mutta otetaan vastaan hevosen liikeimpulssi, joten kehotetaan sitä liikkumaan eteen paino taaempana. Ratsastajan tulee ottaa ohjan kautta hevosen liike-energia vastaan ja pyytää sitä pysymään painollaan takaosalla, samalla kun ratsastaja voi konkreettisesti nostaltaa pohkeilla hevosen säkää edestä ylemmäs ja takaa pyytää vatsalihaksia töihin. Tällöin pohjeapu voi olla hieman ylöspäin suuntautuva "pyörähtävä" kantapäiden nostallus. Syvä ja hyvä perusistunta takaa hevosen liikeimpulssin jatkumisen.

Tahti: Hevosta ei saa ratsastaa alitempoon kun yritetään saada sen painoa siirtymään taakse. Hevosta ei saa ajaa myöskään pois luonnollisesta tahdistaan. Olisi tärkeää ensin opettaa hevonen reagoimaan kevyesti eteenpäin ajaviin pohjeapuihin, ja tämän jälkeen hellästi ottaa liika eteenpäin menevä impulssi kiinni ja pyytää hevosta pidentämään takajalkojensa askelta syvälle alleen kiihdyttämättä tahtia. Reipas, aktiivinen, lennokas käynti ja ravi ovat edellytyksenä sille että hevonen voi astua syvälle alleen takajaloillaan, ja tämän jälkeen istunnan tulee pyytää hevosta varaamaan yhä enemmän painoa takajaloille sillä hetkellä kun ne ovat hevosen painopisteen alle astuneina. Aktiivisista, eteenpäinpyrkivistä ja lennokkaista askellajeista ei saa tinkiä ratsastamalla hevosta alitempoon, jolloin kokematon, lihakseton hevonen joutuu lavoilleen. Alitempoiseksi hevosta saa ratsastaa vasta, kun se jo osaa koota itseään, ja tällöin "alitempolla" (tässä vaiheessa ei ole enää alitempoisuutta, kun hevosen lihaksisto riittää) voidaan hetkellisesti korjata hevosen muotoa ja syventää sen kokoamisastetta.

Peräänanto, "muoto": Kun hevoselta ei vaadi ja pyydä minkään sortin muotoa, se tulee itsestään kun hevonen on valmis ja ratsastettu pehmeästi ja ilman ristiriitaisia apuja, se on tulos, ei tavoite. Hevonen pehmenee itse ratsastajalle. Hevonen hakeutuu kuolaimelle ja on peräänannossa. Hevosen tulee toki olla hyvin jumpattu kaikista lihaksistaan ja oikein ratsastettu. Kokoaminen on asia, jota ratsastajan pitää aktiivisesti pyytää ja harjoittaa hevosensa lihaksistoa erilaisilla harjoituksilla, mutta vasta kun hevonen hakeutuu itse kuolaimelle pitkässä matalassa muodossa koska siinä liikkuminen on sille mieluisaa ja helppoa.

Kaarevat urat: Kaarevat urat auttavat hevosta liikkumaan myös paino taaempana. Kaarevalla uralla hevosen sisäkylki pehmentyy (jos sitä ratsastetaan oikein ulko-ohjan tuella ja ulkoavuilla kääntäen (ei sisäavuilla) ja sisäavuilla taivuttaen). Kaarevilla urilla hevosen sisätakajalka astuu automaattisesti syvemmälle alle, eli siis se aktivoituu ja näin voi alkaa kantamaan osan painosta. Kaarevilla urilla molempiin suuntiin on hyvä jumpata ensin molemmat takajalat vahvoiksi ja sitten soveltaa ideaa suoralle uralle. Siksi kaarevat pätkät, välissä suoraan ratsastus ja taas kaarevalla uralla meno (erilaiset kaaret, ympyrät ja voltit) ovat hyödyllisiä. Pelkkä kaarevalla uralla meno ei pitkälle kehitä, jos hevosta ei välissä suoristeta edes hetkellisesti (mm. tämän takia vanhan ajan gurut käyttivät ns. neliöympyrää, eivätkä juurikaan työskennelleet voltilla).

Peruutus: Peruutus on ihanteellisin liike opettaa hevoselle että sen tulee siirtää painonsa takaosalleen. Tällöin on hyvä pyytää hevosta nostamaan selkäänsä ja aluksi laskemaan päätään hieman alas. Näin sen paino siirtyy takaosalle oikein ja liike ei ole hevoselle liian vaikea (pää ylhäällä peruuttaessa vaara että selkä on alhaalla ja liikkeen hyöty katoaa). Peruutus on hyvä myös opettaa maasta niin että hevonen peruuttaa kevyestä paineesta kuolaimessa ja että koko hevosen keho lähtee peruutukseen kerralla, että hevonen on pehmeä, irtonainen ja rento koko kehostaan. Rentona peruuttaessaan hevonen peruuttaa lähes automaattisesti oikein. Selästäkin käsin peruutus on syytä opettaa niin pienissä pätkissä (siis askel kerrallaan), että hevonen oppisi tekemään sen pienestä merkistä eli mahdollisimman rentona. Jos joudut antamaan ison avun peruutukseen, ei hevonen tee sitä rentona vapaasta tahdosta vaan pakotuksesta. Tällöin liikkeellä ei ole suurta hyötyä. Sujuva joustava peruutus on hyvä liike takapainoisuuden saavutukseen. Myös peruutus puomien yli auttaa, mutta vaatii myös kuuliaisuutta hevoselta.

Pohdintoja

Etupainoisuus on asia joka korjaantuu ikään kuin automaattisesti oikealla ratsastuksella (=oikeat harjoitukset ja hyvä istunta). Siihen ei ole poppaskonsteja millä siitä pääsee eroon, ja korjaaminen vie aikaa lihaksistolta kehittyä. Se johtuu yksinkertaisesti riittämättömästä lihaksistosta ja tasapainosta, sekä pyytämisen puutteesta. Hevosta on totta kai rohkaistava liikkumaan näin, ja rohkaisu tulee perusistunnasta, eli siitä että istumme itse niin että pyydämme hevosta siirtämään painon taakse ja nostamaan vatsalihaksensa ja selkälihaksensa ylös. Tällöin etupainoisuus häviää. Pienissä pätkissä hevosta voi taitava ratsastaja istunnallaan auttaa jo kokoamaan itseään hieman, jo ennen kuin hevonen on oppinut / kykenee kantamaan itsensä ja ratsastajan aina neliössä, tällä voidaan nopeuttaa prosessia (tai väärin tehtynä hidastaa).

Itse asiassa jos tarkkoja ollaan hevosen fyysinen painopistehän ei muutu mihinkään, vaan sen liikkeen kiihtyvyyden ja voiman keskuspiste, eli massan keskipiste muuttuu. Eli siksi kovempaa liikkuvan hevosen on vaikeampi siirtää paino taaemma kuin hitaammin. Kokeile maasta siirtää hevosen painoa taakse, ilman että se liikkuu. Hyvin pieni peruutusmerkki riittää yleensä tähän. Painon siirto on hetki jolloin hevosen lihakset vähän värähtävät liikkuakseen mutta paine ei ylitäkään kynnystä peruutukseen vaan pelkkä painon siirto riittää poistamaan sen. Tästä on kyse. Tosin liikkeessä tätä ei varsinaisesti näe. Liikkeessä ei ole kyse fyysisestä siirtymisestä taaemma, vaan lähinnä takaosan tuomisesta edemmä, sen laskeutumisesta alas eteen hevosen alle niin että sen takajalat työskentelevät sen alla. Periaate on kuitenkin sama, eli hevosen liikkeen kiihtyvyyden painopiste muuttuu vaikka fyysisesti ei hevosen paino siirry paikasta toiseen. Hevosen takajalat vain kantavat suuremman osan hevosen painosta.

Jos sattuisi sellainen ihanne tilanne että hevonen olisi nuoresta asti koulutettu oikein, ei sillä missään vaiheessa olisi näitä etupainotteisuus ongelmia, paitsi ensimmäisten kuukausien aikana kun sitä koulutetaan kantamaan ratsastajaa selässään. Tämä on ohimenevä vaihe jos hevoselle annetaan siihen mahdollisuus. Pyöröaita työskentely pienentää tätä ongelmaa huomattavasti. Tällöin hevoselle voi jo maasta opettaa ne merkit joita tulee selästä käyttämään ja se oppii kohottamaan ryhtiään siis siirtämään painoa takajaloilleen jo ihmisen ryhdistäytyessä. (muista ei notkoselkiä!) Kuitenkaan en nyt puhu vielä muodosta tai välttämättä edes peräänannosta, vaan siitä että hevonen kantaa nyt itsensä neliössään, ei etupainoisena. Tähän kun lisätään sitten se rentous (joka yleensä tässä vaiheessa myös on jo mukana, jos homma edennyt oikein) ja sen lisäksi oikeanlainen eteen ratsastus niin hevonen hakeutuu automaattisesti peräänantoon. Aluksi varsalle toki riittää tahdikas, ryhdikäs kävely. Hevonen ei voi olla peräänannossa ilman tietyn tyyppistä liikeimpulssia (tämän voi jo vaatia nuorelta, joka vasta totuttelee ratsastajaan), kuuliaisuutta ja keskittymistä tehtävään ja ratsastajaan (ja yleensä tähän käsitetään myös kuolaintuen hyväksyminen).

Harvoin kuitenkaan törmää ihanteellisesti koulutettuun hevoseen, ja tällöin on yksinkertaisesti hyväksyttävä se tosiasia että jos todellisesti haluaa ongelman korjata, on hevosen koulutus tavallaan aloitettava alusta. Kuten sanoin, poppaskonstit eivät auta vaan rehellinen työskentely.